Pelastus
Jeesus keskustelee Nikodemoksen kanssa Johanneksen evankeliumin luvussa kolme jakeissa 16-21 ja antaa myös meille tärkeän julistuksen;
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa vaan sitä varten, että maailma pelastuisi hänen kauttaan.
Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita. Mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainutsyntyisen Pojan nimeen.
Ja tämä on tuomio: valo on tullut maailmaan, mutta ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa, sillä heidän tekonsa olivat pahoja.
Sillä jokainen, joka tekee pahaa, vihaa valoa eikä tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.
Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat Jumalassa tehdyt.”
Valo ja totuus ovat meidän pelastuksemme tietä valaisemassa ja johdattamassa oikeaan suuntaan kohti Jeesuksen tuntemista. Jeesus on se portti, josta jokaisen on käytävä mikäli aikoo pelastua ikuiseen elämään.
Siksi Jeesus sanoi vielä: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lampaiden ovi.
Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja rosvoja, mutta lampaat eivät ole kuulleet heitä.
Minä olen ovi. Kuka ikinä tulee sisälle minun kauttani, hän pelastuu. Hän käy sisälle ja ulos ja löytää laitumen.
Varas ei tule muuta kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden.” (Joh. 10: 7-10)
Tämän ilmoituksen perusteella meillä on mahdollisuus muutokseen.
Tapahtukoon Herran tahto koko Pirkanmaalla.
Ole kestävä rukouksessasi!